15.09.2015

Uusia nimiä Haapavesi Folkin taiteelliseen johtoon

Haapavesi Folk Festivaalin taiteellisena johtajana lähes 30 vuoden ajan eli festivaalin alusta saakka toiminut Timo Hannula on päättänyt jättää tehtävän. Viime vuosina taiteelliseen ryhmään on kuulunut Hannulan lisäksi myös Hanna-Mari Ahola. Uusi taiteellinen ryhmä koostuu kahdesta pitkän linjan ammattimuusikosta, Piia Kleemola-Välimäestä ja Petri Hakalasta, joille molemmille Haapavesi Folk on festivaalina hyvin tuttu.

Timo Hannula jatkaa edelleen festivaalin yhteydessä järjestettävien Folk-kurssien johtajana. Kurssit järjestetään ensi kesänä jo 30. kerran ja festivaali 28. kerran.

Piia Kleemola-Välimäki on syntyjään haapavetinen. Hän on maamme eturivin kansanmusiikkiviulisteja ja teki taiteellisen tohtoritutkinnon Sibelius-Akatemialle muutama vuosi sitten. Kleemola-Välimäki on ollut mukana Haapaveden tapahtumissa lapsesta asti esiintymässä ja sittemmin myös opettamassa.

Petri Hakala on vieraillut Haapavedellä vuosittain vuodesta 1988 lähtien sekä opettajana että artistina. Hakala on kansainvälisesti tunnettu kielisoitintaituri ja toiminut lukuisissa erilaisissa yhtyeissä kuten Kleemola-Välimäkikin.

”Lähtööni ei liity mitään dramatiikkaa, nyt tuntui oikealta ajankohdalta jättää taiteellinen vastuu seuraaville”, kertoo Timo Hannula. ”Viime kesän onnistunut festivaali oli myös myötävaikuttamassa päätöksen syntyyn.”, hän lisää. ”Taiteellisen johtajan työ on myös hyvin kuluttavaa ja vaarana on aina kyllästymisen peikko.”

Haapavesi Folk ry:n hallituksen mukaan Kleemola-Välimäen ja Hakalan tehtävään kutsumiseen vaikuttivat ennen kaikkea korkeatasoinen muusikkous, laaja-alaisuus musiikin saralla, kansainvälinen verkosto ja myöskin se, että Haapavesi Folk on heille jo ennestään läpikotaisin tuttu tapahtuma.

www.haapavesifolk.com

www.facebook.com/haapavesifolk

www.youtube.com/haapavesifolk

  1. Haapavesi Folk Music Festival 27.6.-2.7.2016