29.07.2019

Valkeakoskella Työväen Musiikkitapahtumassa juhli tänä vuonna 38 000 juhlijaa – kovista helteistä huolimatta tapahtuma onnistui yli odotusten

Valkeakoskella vuosittain järjestettävä kaupunkifestivaali keräsi tänäkin vuonna mahtavan yleisön. Ohjelmisto koostui tuttuun tapaan huippuartistien keikoista, lastentapahtumista, kulttuurista, keskustelutilaisuuksista, urheilusta, valokuvataiteesta ja kirjallisuudesta. 

Tapahtuma-alueen aurinkovarjot ja istumapaikat olivat viikonlopun aikana kovassa käytössä. Alueella mitattiin lauantaina yli 32 asteen lämpötila. Lauantaina aurinko ehti juuri painua Tervasaaren paperitehtaan taakse kun Ellinoora aloitti keikkansa ja pian koko kenttä oli täynnä väkeä. Ellinooran keikalla alkanutta yhteislaulua jatkettiin myös Sananvapauden torille siirtyneillä Yöyhteislauluilla ja Salakapakan Los Salsanismon hikisissä salsabileissä.

Viikonlopun kohokohtia olivat tapahtumaa varten kootut teemakonsertit. Mari Rantasilan johtama Kiihkeät tuulet – Naiset ja erotiikka käsitteli musiikkibisneksen ja yhteiskunnan seksismiä ja naisten oikeutta seksuaalisuuteen. Seksipositiivisia kappaleita esittivät Rantasilan lisäksi Erin, Mira Luoti ja Minä ja Nieminen -yhtyeestä tuttu Henrika Nieminen. Konsertissa kuultiin itseoikeutetusti mm. Kikan ja Madonnan kappaleita, mutta konsertissa ensiesityksensä sai myös 4 uutta kappaletta. Laulut Känniseksiä (Mari Rantasila), Minä tulen (Mira Luoti), Laura Lee (Henrika Nieminen) ja Ylös (Erin) olivat esittäjiensä tekemiä ja saivat yleisöltä innostuneen vastaanoton.

Työväenlaulu Jazz oli UMO Helsinki Jazz Orchestran sekä Vuokko Hovatan, Jesse Kaikurannan ja Club for 5 -orkesterista tunnetun valkeakoskilähtöisen Juha Viitalan yhteiskonsertti. 16-henkinen orkesteri taikoi tunnetuista työväenlauluista upeita jazzia, maailmanmusiikkia ja soulia yhdistäviä sovituksia. Konsertti oli äärimmäisen onnistunut ja sille toivottiin yleisöstä useaan otteeseen jatkoa. Myös lauantaina esiintynyt Pepe Willberg oli räätälöinyt ohjelmistonsa tapahtumaa varten ja Paperitorilla saatiin nauttia lähes puolitoista tuntia Willbergin ikivihreitä hittejä.

Työväen Musiikkitapahtuma järjestetään jälleen ensi vuonna 23.-26.7.2020.

Tapahtuman kuvagalleria: https://www.valmu.com/galleria-2019/