28.04.2012

Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtumassa tarjontaa Köyhälistön rumbasta Michael Monroehin

Valkeakoskella heinäkuun viimeisellä viikolla järjestettävä Työväen Musiikkitapahtuma on julkaissut ennakko-ohjelmansa. Jo 40 vuotta täyttävän festivaalin ohjelmistoon mahtuu jälleen sekä tähtiartisteja, että mielenkiintoisia uutuuksia, näyttelyitä, lasten- ja nuorten ohjelmaa, yöyhteislauluja, lavatansseja ja työväenmusiikin helmiä. Tapahtumaa vietetään viimeisen kahden kesän tapaan Myllysaaren museon ja Tervasaaren tehtaan alueella.

Festivaalin lavoille nousee jälleen kerran suuri ja monipuolinen joukko artisteja

Tapahtuma lämmitetään käyntiin torstaina 26.7., kun festivaalin lavoille nousevat illan aikana Apulanta sekä Arttu Wiskari. Perjantaina 27.7. tapahtumassa nähdään niin ikään kotimaisia huippuartisteja, kuten Jukka Poika, Pariisin Kevät, Erin, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani sekä SF Blues, jonka 10v. juhlakiertueen kokoonpanossa nähdään kivenkova kolmikko Silvennoinen, Lindholm ja Ahlqvist.

Perjantain esiintyjiin lukeutuvat myös muun muassa Pirulainen, Posteljoona & Ystävät, Tundramatiks sekä Yhdysvalloista festivaalille saapuva The Petrojvic Blasting Company.

Festivaalin värikästä lauantaita 28.7. tähdittävät muun muassa Pertti Kurikan Nimipäivät, Katri Helena, Afrocola, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Haloo Helsinki!, Tumppi Varonen, sekä Michael Monroe. Festivaalin juhlakonsertissa ”Köyhälistön Rumba” esiintyy Koiton Laulu yhdessä Los Elementoksen kanssa.

Tapahtuma päättyy sunnuntaina 29.7., jolloin seikkailupuistossa vietetään koko perheen KumKumMaa-rockseikkailua.

Useat ammattiliitot ovat Työväen Musiikkitapahtumassa näkyvästi esillä ja tukevat myös jäsentensä osallistumista festivaaleille. Tapahtumassa nähdään tuttuun tapaan myös ammattiliittojen omaa ohjelmaa. Puuliitto ja Ammattiliitto Pro viettävät kesäpäiviään tapahtumassa lauantaina 28.7. Festivaalin pääyhteistyökumppanit ovat Ammattiliitto Pro, Turva sekä Valkeakosken kaupunki.

Festivaali soi solidaarisesti, vihreästi sekä monilta osin ilmaiseksi

Työväen Musiikkitapahtumaa vietetään historiallisessa museo- ja tehdasmiljöössä, mutta katseet on suunnattu vankasti tulevaisuuteen; jäteasioissa on kunnostauduttu ja tapahtumassa virtaa vihreä energia. Keski-ikäiseksi varttunut festivaali tukee kesällä myös näkyvästi kehitysyhteistyötä tarjoamalla asiakkaillensa mahdollisuuden ostaa tapahtuman rannekkeita myös solidaarisena versiona. Kahden euron vapaaehtoiseen lisähintaan ostajat saavat hyvän mielen lisäksi ”Hyvä tyyppi” – rintamerkin tunnukseksi osallistumisesta kampanjaan. Solidaarisuusrannekkeella kerätään varoja kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuuden toimintaan.

Työväen Musiikkitapahtuma sisältää tänä vuonna myös erityisen paljon maksutonta ohjelmaa. Ilmaiseksi tulevana kesänä tapahtumassa pääsee seuraaman muun muassa lukuisia konsertteja, avajaisia, yöyhteislauluja, säestettyä mykkäelokuvaa sekä erilaisia keskustelutilaisuuksia. Alaikäiset pääsevät festivaalille täysin ilmaiseksi alkuiltaan asti, jonka jälkeen festivaalin maksullinen alue muuttuu sallituksi vain täysi-ikäisille. Maksuttomalla ohjelmalla halutaan tarjota mahdollisimman monelle tilaisuus osallistua festivaalille.

Tapahtuman ennakko-ohjelma on luettavissa kokonaisuudessaan verkkosivustolla www.valmu.com, myös tapahtuman rannekkeet ovat tulleet myyntiin. Festivaalin ohjelmistoa tullaan vielä tarkentamaan kevään ja kesän kuluessa.

Työväen Musiikkitapahtuma 28.7.-1.8.2021