27.11.2012

Veikkauksen edunsaajien edunvalvontatoimisto avattu Brysselissä

Veikkauksen edunsaajat avasivat 26.11.2012 toimiston Brysseliin valvomaan Suomen etua Euroopassa.

Toimiston avasi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki. “On erittäin tärkeää, että Veikkauksen edunsaajat ovat aktiivisesti läsnä, osallistuvat keskusteluihin ja työskentelevät kestävän yhteistyön sekä rahapelipolitiikan puolesta myös täällä Brysselissä”, sanoi ministeri Arhinmäki.

“Komission toimenpideohjelma verkossa tapahtuvan pelaamisen säätelyn selkeyttämiseksi on tervetullut asia. Kansalaisten asianmukaisesta suojelemisesta on huolehdittava, rahanpesu ja vilppi pitää estää ja urheilu on suojattava ottelutulosten manipuloinnilta. Kansallisten sääntöjen ja EU-lakien on oltava yhteensovitettavissa”, Arhinmäki totesi.

Edunsaajien EU-hanke alkoi tämän vuoden kesäkuussa. Nyt hankkeen toimisto avattiin virallisesti ministeri Paavo Arhinmäen EU:n Koulutus-, nuoriso- ja kulttuurineuvoston kokoukseen osallistumisen yhteydessä Brysselissä. Hankkeessa ajetaan liikunnan, taiteen, nuorisotyön ja tieteen etuja tilanteessa, jossa Euroopan eri maiden rahapelimarkkinoissa tapahtuu huomattavia muutoksia. Hankejohtajana toimii EU-vaikuttamisen ammattilainen Petri Lahesmaa.

“Pidämme tärkeänä vahvistaa yhteistä edunvalvontaa ja turvata rahoitus jatkossakin. Veikkauksen vuosittainen tuotto on merkittävä edunsaajille ja sitä kautta koko suomalaiselle yhteiskunnalle”, sanoo Veikkauksen edunsaajien EU-hankkeen neuvottelukunnan puheenjohtaja, Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn.

Veikkaus tuloutti vuonna 2011 opetus- ja kulttuuriministeriön kautta edunsaajille 515,8 miljoonaa euroa eli lähes 10 miljoonaa euroa viikossa. Veikkauksen tuotto mahdollistaa laajan taiteen, tieteen, liikunnan ja nuorison parissa tehtävän ammatillisen ja vapaaehtoistyön avulla hyvän elämän edellytykset kaikille suomalaisille sekä kilpailukykyisen, elinvoimaisen ja innovatiivisen yhteiskunnan.

VEIKKAUKSEN EDUNSAAJAT – THE BENEFICIARIES OF FINNISH LOTTERY
– Suomen elokuvasäätiö – Finnish Film Foundation – Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry – Finnish Sports Federation – Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry – Finnish Youth Cooperation – Allianssi – Suomen Teatterit – Association of Finnish Theatres – Finland Festivals – Suomen Museoliitto – Finnish Museums Association – Suomen Sinfoniaorkesterit – Association of Finnish Symphony Orchestras – Suomen Akatemia – Academy of Finland