09.07.2012

Veikko Sinisalo –kilpailu ratkesi Kajaanin Runoviikon viimeisenä päivänä

Eero Ojala on Vuoden Nuori Lausuja

Raati päätyi pitkän keskustelun jälkeen yksimieliseen päätökseen.
Raati luonnehtii voittaja esitystä taiteellisesti liikkuvaksi, monitahoiseksi älykkääksi ja emotionaaliseksi. Läsnä oli useampi maailma ja vaaran tuntua.

Eero Ojala on 27-vuotias näyttelijäopiskelija Teatterikorkeakoulusta, joka on aiemmin muun muassa näytellyt neljä vuotta Oulun kaupunginteatterissa. Tällä hetkellä hän kiertää Fernando Pessoan teksteistä kootun monologiesityksen ”Laiha mies” kanssa.

Raadin mukaan kaikista esityksistä näkyi vakava paneutuminen kilpailukokonaisuuteen. Kilpailussa nähtiin häivähdyksiä runon esittämisen uusista muodoista. Järjestäjät jatkavat keskustelua siitä, miten kilpailu kannustaisi myös rohkeisiin uusiin avauksiin.

– Kaikkien esitykset olivat kunnianhimoisia. Tervetuloa alalle, olemme iloisia uusista kollegoista, raati kiitteli.

Veikko Sinisalo -kilpailu nuorille lausujille on Suomen Lausujain Liiton, Veikko Sinisalo stipendirahaston ja Kajaanin Runoviikon järjestämä lausujakilpailu alle kolmekymmentävuotiaille nuorille.
Alkukilpailu pidettiin maaliskuussa Joensuussa. Jatkoon valittiin kuusi finalistia: Reeta Annala, Emma Kujala, Karoliina Niskanen, Eero Ojala, Mikko Penttilä ja Antti Tiensuu. Veikko Sinisalo – kilpailu järjestetään joka toinen vuosi. Kilpailun palkintona on Veikko Sinisalon stipendirahaston myöntämä 4000 euron apuraha. Lisäksi voittajalta tilataan esitys vuoden 2013 Kajaanin Runoviikolle.

Kilpailun raadissa istuivat Kari Suhonen, Mikko Roiha, Helka-Maria Kinnunen, Eero Enqvist, Noora Dadu ja tuomariston sihteerinä toimi Ritva Kosonen.

Etusivu