03.04.2020

Vekara-Varkaus 2020 on peruttu

Suomessa vallitsevan koronavirustilanne vaikuttaa merkittävästi Vekara-Varkaus festivaaliviikon toteutukseen.

Valtioneuvosto linjasi 31.3.2020, että korona-epidemian leviämisen torjunnan linjaa jatketaan 13.5. asti. Haluamme toimia vastuullisena tapahtumanjärjestäjänä ja tehdä päätöksiä ennakoiden tulevat rajoitukset. Siksi Vekara-Varkaus festivaaliviikolle 8.-14.6.2020 suunnitellut yleisötapahtumat, seikkailut, työpajat, retket ja muu ohjelma perutaan.

Pahoittelemme tilannetta. Pyrimme toimimaan annettujen suositusten ja ohjeiden mukaan. Emme halua vaarantaa yleisöämme, työntekijöitämme, yhteistyökumppaneitamme, talkoolaisiamme ja muita festivaaliin osallistujia tilanteessa, jossa koronaviruksen leviäminen on mahdollista.

Sen sijaan ideoimme tilalle uutta. Vekara-Varkaus, siinä mittakaavassa ja muodossa kuin mahdollista, pyrkii tuottamaan sisältöjä lapsille ja lapsiperheille teeman mukaisesti huumorin pilke silmäkulmassa 8.-14.kesäkuuta 2020.