01.03.2016

Vekara-Varkaus herkuttelee ruokateemalla

Kesäkuun 13.-19. vietetään Varkaudessa 22. kertaa lapsiperheiden festivaaliviikkoa, Vekara-Varkautta.
Vuoden 2016 ruokateema kattaa pöytiä, tarjoaa katuruokaa, laittaa lapset kokkamaan ja kutsuu Kalevalaisiin pitoihin. Herkulliset tuoksut täyttävät Varkauden, kun pienet kokit leipovat ja tutustuvat uusiin makuihin. Bussiretki tehdään Tololan lammastilalle Kaitaisiin ja työpajojen ideat on saatu makeista ja suolaisista suupaloista.
Vekarakummi Pipsa Hurmerinta
on yhden pienen pojan ja kahden menestyneen keittokirjan äiti. Pipsan Keittiössä ilmestyi vuonna 2012 ja Pipsan Keittokirja Pienille ihmisille 2015.

Hän on kokki ja tv-juontaja, joka tunnetaan esimerkiksi suosituista Top Chef-ohjelmista.
Pipsa on työskennellyt pitkään mallina Pariisissa ja New Yorkissa, ja valmistui ravintolakokiksi 2009. Nykyisin hänellä on oma yritys, joka tuottaa sisältöä ruoka-alan yrityksille.

Pipsa on mukana Avajaisten puistojuhlassa ma 13.6. klo 10.00 Itsenäisyyden puistossa. Maanantaina ja tiistaina hän pitää Warkaus-salin aularavintolassa työpajoja Herkkuhampurilaisia Pipsan tapaan.
Työpajassa valmistetaan herkullisia kasvispihveillä täytettyjä hampurilaisia. Pikkukokit oppivat helppoja ruoanlaittoniksejä ja nauttivat työpajan päätteeksi itse valmistamansa aterian.

 

Kokataan ja herkutellaan

Joroisten 4H-yhdistyksen Pihamaalta pöytään työpajassa kokataan nokkoslettuja, leipää ja raparperikiisseliä. Samassa Päiviönsaaren koulun opetuskeittiössä Varkauden Karjalaseuran väki opettaa perinteisten karjalanpiirakoiden tekoa.

Konttiravintola Morton järjestää supersuositun Jäätelöpajan ja Naurunpelastajat pitävät hauskan muffinityöpajan.

Kalevalaiset Vekarapidot tarjoavat kolmen ruokalajin aterian kalevalaiseen tarinaan sijoitettuna. Lauantaina Warkaus-salin aularavintolaan luotujen pitojen dramaturgiasta vastaa Iiris Salmela työryhmineen.

Kesäkatuiltana järjestetään katuruokatapahtuma, jonka toteutuksesta vastaa Hyvinvointia elintarvikkeista -hanke.

Kasvisaarteen arvoituksessa houkutellaan esiin ruokarohkeat salapoliisit ja tutustutaan kasviksiin, hedelmiin ja marjoihin kaikin aistein. Toteutuksesta vastaa Pohjois-Savon maa-ja kotitalousnaiset.

Hertunrannan onkikoulussa näytetään miten kalaa käsitellään ruoaksi. Vaaputtajien majan vetouistelukoulussa puolestaan Könönpellon Martat valmistavat rantakalaa syötäväksi.
Lisäksi vekaraviikon perjantaina Navitaksella Sodexon ravintolassa on erikoisruokavalioiden Erimenu-päivä.
Leikitellään ruoalla

Kesäkatuillassa viime vuonna toteutettu Vekarakulkue saa jatkoa, kun työpajoissa luodut keittiöhahmot yhdessä muiden festivaaliviikon värikkäiden lapsiesiintyjien kanssa marssivat pitkin Kauppakatua.

Hertunrannan rantakatuun maalataan ruokalautasia ja kädentaidoissa huovutetaan kuppikakkuja.

Karkkitehtuuria –työpaja hassuttelee makealla, kun värikkäistä lakuista ja hammastikuista tehdään erilaisia geometrisiä rakennelmia kirjaston näyttelytilan työpajoissa.
Vekaraviikon näyttelynä on kuvataiteilija Virpi Vesanen-Laukkasen Sweetie ja muita herkkuja –näyttely, joka täydentää karkkitehtuuria-teemaa. Hänen karkkipapereista tehdyt teokset ovat esillä kesäkuussa kirjaston näyttelytilassa.

 

Vekaraherkku-reseptikisa

Haastamme tänä vuonna Vekara-Varkauden ruokateeman innoittamana Varkauden talousalueen 4-12-vuotiaat lapset ja nuoret Vekaraherkku–reseptikisaan. Kisaan voit osallistua joko makealla tai suolaisella reseptillä, jonka hankinnassa saa käyttää aikuisen apua. Saapuneista resepteistä ne kaikkein herkullisimmat valikoi Vekarakummi Pipsa Hurmerinta julkaistavaksi Warkauden Lehdessä. Kisan voittoreseptin lähettäjä palkitaan lahjakortilla.
Reseptit voi lähettää 20.5. mennessä joko sähköpostilla vekara@varkaus.fi tai postitse osoitteeseen: Vekara-Varkaus, Navitas 1, Wredenkatu 2, 78250 Varkaus.