27.05.2015

Viime hetken vinkkejä Riihimäen Kesäkonsertteihin

Riihimäen Kesäkonserttien alkuun on enää vain muutama päivä. Jotta pääset mukaan nauttimaan tasokkaasta musiikista, nyt kannattaa tarttua tilaisuuteen ja varata omat liput pian ennen kuin ne loppuvat!

Kansainvälistä huippuosaamista edustavat tanskalaisvieraat, joita pääsee kuulemaan kahtena ensimmäisenä festivaalipäivänä. Tiistaina Det Kongelige Kapel -Ensemble tarjoilee Tanskan tuliaisia. 12 hengen soittajajoukko on osa maailman vanhimpaa, edelleen toimivaa orkesteria. Keskiviikkona esiintyvä Arild-kvartetti on nopeasti Tanskan musiikkieliittiin ponnahtanut kvartetti, jota ei ole ennen kuultu Suomessa. Tanskalaiskonsertit kuullaan Suomen lasimuseon upeassa salissa.

Samae Koskisen päivä on lauantai, jolloin hän laulaa ja säestää itseään kitaralla Riihimäen Teatterissa pidettävässä konsertissa. Riihimäeltä lähtöisin oleva Samae johdattaa kuulijat suosikkihittinsä myötä Hyvään päivään.

Perjantai-illan Aili Ikosen ja HERDin jazzilta on kovaa kyytiä täyttymässä ja Virtuosi di Kuhmon siivittämään päätöskonserttiinkin on enää vain kourallinen paikkoja jäljellä.

Käy lähimmässä Lippupisteen toimipaikassa, sähköpostittele riihimaen.kesakonsertit(a)riihimaki.fi tai soita 050 358 5200 ja varaa lippusi jo tänään!

Koko ohjelma löytyy osoitteesta www.riihimaenkesakonsertit.fi

Nähdään Kesäkonserteissa!

Riihimäen Kesäkonsertit järjestetään 2.-7.6.2015.