01.12.2008

Viitasaaren Musiikin aika on ”Vuoden festivaali 2009”

Finland Festivalsin hallitus on nimennyt Viitasaaren Musiikin ajan Vuoden festivaaliksi 2009. Hallitus toteaa perusteluissaan:

Musiikin aika -festivaali on ajassa kiinni ja samalla aikaansa edellä. Kaikki mitä festi-vaalilla nähdään ja kuullaan, on uusinta uutta, yllättävää, eturintamaa, avantgardea. Koko festivaalin historia on tarina rohkeasta visiosta, ennakkoluulottomuudesta, pe-räänantamattomuudesta ja kyvystä toteuttaa villeimmätkin ajatukset. Festivaali on esitellyt jo lähes 30 vuoden ajan nykymusiikkia korkealla profiililla ja kansainvälisellä otteella. Se on vuosi vuoden jälkeen tuonut uusimmat kansainväliset virtaukset Suo-meen ja antanut myös suomalaisille säveltäjille tilaisuuden esitellä omia löytöjään. Samalla Musiikin aika on luonut innostuneen, kriittisen ja uskollisen yleisön. Festivaalin merkitys uuden taiteen luojana on korvaamaton.

Musiikin aika on järjestetty Viitasaarella jo vuodesta 1982 lähtien ja siitä on kasvanut erottamaton osa pienen kaupungin profiilia. Kaupunki on myös uskonut festivaalinsa ja tukenut sitä niin hyvinä kuin vaikeinakin aikoina. Viimeiset yhdeksän vuotta festivaalin taiteellisena johtajana menestyksekkäästi toiminut Tapio Tuomela luovutti viime kesän festivaalin päätteeksi ohjat nuorelle säveltäjälle Perttu Haapaselle.

Ensi kesänä Musiikin aika järjestetään Viitasaarella 7.–12. heinäkuuta.

Finland Festivalsin nimeämät aikaisemmat Vuoden festivaalit ovat:
• 2008 Vantaan Barokki
• 2007 Kajaanin Runoviikko
• 2006 Kuopio Tanssii ja Soi
• 2005 Taidekeskus Salmela
• 2004 Mäntän Musiikkijuhlat ja Mäntän kuvataideviikot yhdessä
• 2003 Tampereen Teatterikesä
• 2002 Avanti!n Suvisoitto
• 2001 Turun musiikkijuhlat
• 2000 Provinssirock
• 1999 Täydenkuun Tanssit

Lisätietoja:
– Kai Amberla, toiminnanjohtaja, Finland Festivals, p. 040 5515 752, kai.amberla@festivals.fi
– Minna Huuskonen, toiminnanjohtaja, Musiikin aika, p. 040 5279 795,
minna.huuskonen@musiikinaika.org
– Perttu Haapanen, taiteellinen johtaja, Musiikin aika, p. 050 5340 603,
perttu.haapanen@musiikinaika.org

http://www.musiikinaika.org