Etusivu » Uutiset » Vuoden 2010 kävijätilastot: Festivaalien lipunmyynti kasvoi lähes neljä prosenttia

Vuoden 2010 kävijätilastot: Festivaalien lipunmyynti kasvoi lähes neljä prosenttia

01.12.2010

Finland Festivals on jälleen koonnut jäsenfestivaaliensa kävijätilastot. Taloustaantumasta huolimatta lippuja myytiin reilusti enemmän kuin vuosi sitten. Myytyjen lippujen tarkka tilastoluku on 750 873 ja se tarkoittaa 8,8 prosentin nousua edellisvuoteen. Koska Seinäjoen Tangomarkkinat liittyi pitkän tauon jälkeen FF:n jäseneksi tämän vuoden alussa, festivaalin mukaantulo tilastoihin selittää osan kasvusta. Jos Tangomarkkinat jätetään kasvulaskelmista pois, on myytyjen lippujen määrän kasvu silti 3,8 prosenttia.

Festivaalien kokonaisyleisömäärä oli jälleen lähes kaksi miljoonaa. Tarkka tilastoluku, johon on koottu arviot myös erilaisten ilmaistilaisuuksien kävijämääristä, on tänä vuonna 1 912 812 eli lähes sama kuin vuonna 2009.

Suomen väestöpohjaan nähden molemmat luvut ovat kansainvälisessä vertailussa erittäin suuria.

Kuten jokaisena vuonna, festivaalikohtaiset erot yleisömäärissä olivat suuria. Yleisömääriä arvioitaessa on hyvä pitää mielessä järjestettyjen konserttien ja tilaisuuksien määrä. Jos tilaisuuksia on päätetty järjestää aiempaa vähemmän, on yleisömääräkin luonnollisesti pienempi. Festivaalien kävijätavoitteet ovat myös joka vuosi erilaiset, joten lukuja pitää verrata festivaalin itselleen asettamiin tavoitteisiin.

Sekin on jälleen hyvä muistaa, että yleisömäärä ei ole mikään itseisarvo. Suomessa on lukuisia pieniä festivaaleja, jotka haluavatkin pysyä pienenä.

Tämän tiedotteen liitteenä on kävijätilastot kaikista Finland Festivalsin jäsenfestivaaleista 2009-2010 sekä listat kymmenestä suurimmasta festivaalista niin myytyjen lippujen kuin kokonaisyleisömäärän perusteella. Tilastotietoja aikaisemmista vuosista niin kävijämäärien kuin talouslukujenkin osalta löytyy FF:n nettisivuilta www.festivals.fi osiosta ”tilastotietoja”.

Kymmenen suurinta festivaalia vuonna 2010 myytyjen lippujen perusteella:

1. Helsingin juhlaviikot 103 713
2. Pori Jazz 60 000
3. Savonlinnan Oopperajuhlat 50 338
4. Seinäjoen Tangomarkkinat 34 533
5. Kuhmon Kamarimusiikki 32 603
6. Tampereen Teatterikesä 27 954
7. Kaustinen Folk Music Festival 27 700
8. Kotkan Meripäivät 27 000
9. Provinssirock 26 543
10. Taidekeskus Salmela 26 500

Kymmenen suurinta festivaalia vuonna 2010 kokonaisyleisömäärän perusteella:

1. Helsingin juhlaviikot 271 896
2. Kotkan Meripäivät 200 000
3. Pori Jazz 155 000
4. Puistoblues 123 000
5. Seinäjoen Tangomarkkinat 102 000
6. Tampereen Teatterikesä 86 831
7. Kaustinen Folk Music Festival 84 000
8. Maailma kylässä -festivaali 71 150
9. Savonlinnan Oopperajuhlat 64 444
10. Provinssirock 59 215

  • Yhteistyössä: