26.01.2017

Vuoden 2016 käyntitilastot: Festivaalien suosio jatkuu vahvana

Finland Festivals on jälleen koonnut kattavat tilastot festivaalien käyntimääristä vuonna 2016. Kaikkiaan 81 jäsenfestivaalilta kerätyt luvut kertovat, että festivaaliala on edelleen erittäin elinvoimainen. Myytyjen lippujen osalta vuosi 2016 oli lähes yhtenevä edellisvuoden kanssa, kokonaiskäyntimäärien suhteen sen sijaan tapahtui pientä laskua.

Myytyjen lippujen osalta vuoden 2016 tarkka tilastoluku on 828 955 kappaletta, joten laskua edellisvuoteen verrattuna on yksi prosentti. Festivaalien arvioitu kokonaiskäyntimäärä, johon on koottu arviot myös erilaisista ilmaistilaisuuksista, on reilusti yli kaksi miljoonaa – tarkka tilastoluku on 2 164 762. Kokonaiskäyntimäärissä laskua vuoteen 2015 verrattuna on kahdeksan prosenttia.

Tarkat käyntitilastot Finland Festivalsin jäsenfestivaaleista 2016 löytyvät tästä linkistä.

Tilastoinnin pohjana on neljättä kertaa käytetty ohjeistusta, joka pyrkii mahdollisimman hyvään vertailtavuuteen erityyppisten festivaalien välillä. Laskentaperusteet ovat johdonmukaiset sen suhteen, miten erilaiset päivä- ja sarjaliput sekä muut lipputyypit otetaan huomioon. Käyntimäärien laskennan kriteerit löytyvät tästä linkistä.

Kokonaisluvut ovat lähes samalla tasolla kuin edellisvuonna, mutta kuten aina, festivaalikohtaiset erot olivat suuria. Lukuja arvioitaessa on syytä pitää mielessä järjestettyjen konserttien ja tilaisuuksien määrä. Jos esityksiä on päätetty järjestää aiempaa vähemmän, myydään lippujakin yleensä vähemmän. Festivaalien tavoitteet ovat myös joka vuosi erilaiset, joten lukuja pitää verrata festivaalin itselleen asettamiin tavoitteisiin.

Tilastoja analysoidessa on hyvä myös muistaa, että yleisömäärä ei ole mikään itseisarvo. Suomessa on lukuisia pieniä festivaaleja, jotka haluavatkin pysyä pieninä.

 

Kymmenen suurinta festivaalia vuonna 2016 myytyjen lippujen perusteella:

  1. Ruisrock   100 000
  2. Pori Jazz     57 507
  3. Ilosaarirock   54 500
  4. Helsingin juhlaviikot   50 112
  5. Savonlinnan Oopperajuhlat   49 087
  6. Taidekeskus Salmela   42 764
  7. Seinäjoen Tangomarkkinat   38 131
  8. Tampereen Teatterikesä   36 556
  9. Kuhmon Kamarimusiikki   31 244
  10. Sodankylän elokuvajuhlat   25 902

 

Kymmenen suurinta festivaalia vuonna 2016 kokonaiskäyntimäärän perusteella:

  1. Pori Jazz   379 507
  2. Kotkan Meripäivät   222 392
  3. Helsingin juhlaviikot   209 745
  4. Ruisrock   102 000
  5. Seinäjoen Tangomarkkinat   101 000
  6. Puistoblues   100 000
  7. Maailma kylässä –festivaali   79 000
  8. Tampereen Teatterikesä   67 788
  9. Savonlinnan Oopperajuhlat   67 132
  10. Oulun juhlaviikot   56 997