17.07.2016

Vuonna 2017 Kaustinen Folk Music Festivalilla on monta syytä juhlia

Tämän vuoden Kaustisen kansanmusiikkijuhlia vasta lopetellaan, mutta samalla katsotaan jo tulevaisuuteen. Vuonna 2017 on monta syytä juhlaan.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään 50. kerran ja lisäksi Suomi juhlii 100-vuotissyntymäpäiviään.

Vuoden 2017 festivaalipitoja juhlitaan kokonaisen seitsemän päivän ajan, kun myös sunnuntai on Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla täysipitoinen tapahtumapäivä.

Suomen täyttäessä 100 vuotta kansanmusiikkijuhlien teema on Pidot.

Pidot on kautta vuosisatojen ja -tuhansien tarkoittanut tapahtumaa, joka tuo ihmiset yhteen, kohtaamaan toisensa irtaantuen arjen rajoitteista ja asetelmista. Käyttöyhteyksiltään kansanmusiikki ja tanssi on kaikkialla liittynyt erilaisiin seremonioihin ja riitteihin, ollut osa pitoja.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla uusien ja vanhojen juhlaperinteiden elementtejä esitellään ja törmäytetään laajasti. Samalla luodaan katse menneeseen, nykypäivään ja tulevaan: mitä juhlatavat kertovat meistä ennen, nyt ja tulevaisuudessa?

”Tuntuu todella hienolta että olemme Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmassa mukana, ja että olemme saaneet sitä kautta myös tukea”, toteaa kansanmusiikkijuhlat järjestävän Pro Kaustinen ry:n puheenjohtaja Sirpa Lahti. ”Suomi 100 -juhlavuoden puitteissa yksi teemoista on yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys, ja sehän istuu Kaustiselle – ja kansanmusiikkiin ylipäänsä – kuin nenä päähän. Nämä pidot teemme siis yhdessä!”

”Ensi vuonna tuodaan pitopöytään koko Suomi”, kertoo ohjelmatuottajan pestiin palaava Anne-Mari Hakamäki. ”Erillistä maakuntateemaa ei siis ole, sen sijaan kaikki Suomen maakunnat on haastettu mukaan juhlille esittäytymään. Jokaisella on mahdollisuus tuoda mukanaan omia ajatuksiaan, joko pitoperinteisiin, 100-vuotiaaseen Suomeen tai Kaustisen juhlavuoteen liittyen.”

Maakuntateeman lisäksi huomioidaan erityisesti hääperinne, muun muassa perinteisten pohjalaisten kruunuhäiden muodossa. Lisäksi yksi teeman osa on Lastenkutsut.

”Lastenkutsujen yksi keskeinen ohjelmanumero on Näppäreiden järjestämät kamukutsut, joihin he kutsuvat mukaan ystäviään sekä kotimaasta että kansainvälisesti”, jatkaa Hakamäki. ”Pidot-teemaan liittyy myös muiden 50-vuotiaiden huomioiminen juhlilla. Vuoden 2017 aikana 50 vuotta täyttävillä henkilöillä on mahdollisuus esittää ohjelmatoiveitaan, jotka otetaan huomioon juhlien ohjelmassa.”

Osana suurta juhlavuotta vietetään myös Suomen Eläkeliiton valtakunnallisia kesäpäiviä Aitovieriltä pitoihin -hankkeen myötä.

Yhteistyössä Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piirin kanssa toteutettava juhlakokonaisuus muodostuu useasta osasta, mm. valtakunnallisesti toteutettavasta ympäristötaideteoksesta festivaalialueella, näyttelystä Kansantaiteenkeskuksessa, ylisukupolvisista työpajoista ja musiikkipohjaisista ohjelmakokonaisuuksista.

Ohjelman lisäksi juhlavuonna panostetaan entistä enemmän palveluihin ja alueen toimivuuteen. ”Pitoteemaa mukaillen ruokapalveluihin on tulossa ainutkertaisia pitopöytiä. Myös erilaisia ruokaan ja juomaan liittyviä juhlatuotteita on suunnitteilla. Festivaalipuodin valikoimiinkin saadaan uudenlaista näkökulmaa, kun juhlavuodelle lanseerataan kokonaan kierrätysmateriaaleista tehty tuoteperhe”, kertoo juhlien toiminnanjohtaja Sini Keränen.

Myös festivaalialueen kohennukset ovat työlistalla. ”Olemme pyrkineet tekemään parannuksia budjettimme sallimissa rajoissa joka vuosi. 2016 teimme yhteistyössä Kaustisen kunnan kanssa lukuisia pieniä korjausliikkeitä ja uudistuksia, jotka vaikuttavat niin festivaalin yleisilmeeseen kuin palvelujen saatavuuteenkin merkittävästi. Tätä työtä jatkamme määrätietoisesti oman toimintamme puitteissa ja edelleen myös tiiviissä yhteistyössä kunnan kanssa”, Keränen vakuuttaa.

Kaustisen 50. kansanmusiikkijuhlat järjestetään 10.–16.7.2017.

 

Yli 3,7 miljoonaa euroa tukea Veikkauksen tuotosta

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on yksi eniten veikkausvoittovaroista hyötyvistä taide- ja kulttuuritapahtumista. Vuodesta 1968 järjestettyä tapahtumaa on tuettu 2000-luvulla yli 3,7 miljoonalla eurolla Veikkauksen tuotosta. Veikkausvoittovaroista myönnettävä avustus kattaa noin viidesosan tuloista. Viimeiset kymmenen vuotta tuki on ollut noin 150 000 euroa vuosittain.

Veikkauksen tuotolla rahoitetaan muun muassa liikuntapaikkoja, elokuvia, teattereita, nuorisotyötä ja uimahalleja. Jokainen suomalainen on siis asuinpaikastaan ja iästään riippumatta veikkausvoittaja.

Veikkauksen #OLETVOITTAJA-kesäkiertue vierailee 16.7. Kaustinen Folk Music Festivaleilla. Mukana ovat Anssi Kelan ja lottopallojen lisäksi kansanmusiikkiyhtye Tallari.

www.kaustinen.net

KAUSTINEN FOLK MUSIC FESTIVAL

11.-17.7.2016