22.10.2019

Waltteri Torikalle kiinnitys Savonlinnan Oopperajuhlilla

Baritoni Waltteri Torikka vierailee ensi kesänä Savonlinnan Oopperajuhlilla. Torikka on kiinnitetty Bartolon rooliin Kari Heiskasen ohjaamassa Sevillan parturissa. Viime kesän uutuusooppera myi esitykset täyteen ja saa jatkoa heinäkuussa. Ensi-illassa saivat huomiota myös muotisuunnittelija Teemu Muurimäen luomat puvut.

Waltteri Torikka on Tähdet, tähdet -viihdeohjelman voiton (2015) jälkeen kotimaan seuratuin oopperalaulaja. Hänen viimeaikaisia esiintymisiään ovat mm. roolit Tampereen oopperassa, Jyväskylän oopperassa ja Kansallisoopperassa sekä Mannerheimin nimirooli Ilmajoen musiikkijuhlilla ja Sillanpään nimirooli Hämeenkyrön FEStiwaalilla, jonka taiteellisena johtajana Torikka myös on toiminut. Hän on esiintynyt ulkomailla mm. Kroatian kansallisoopperassa, Tanskan kuninkaallisessa oopperassa, Aix-en-Provencen festivaalilla Ranskassa ja Lontoossa BBC:n Proms-festivaalilla. Savonlinnan Oopperajuhlilla Waltteri Torikka lauloi viimeksi vuonna 2016 Don Giovannin pääroolissa.

Torikka esiintyy myös perinteisten näyttämöiden ulkopuolella viihdelavoilla – esimerkiksi marraskuussa hän esiintyy rock-tenori Jarkko Aholan kanssa Hartwall-areenalla jo kolmatta kertaa.

Lue lisää Sevillan parturista täällä.

Oopperajuhlilla uusi esiintyjäpolvi

Oopperajuhlien ensi kesän ohjelmisto on festivaalin uuden taiteellisen johtajan Ville Matvejeffin ensimmäinen. ”Minulta on kysytty, kuinka aion Oopperajuhlia uudistaa. Oopperasta itsestään käsin. Kiinnostavat teokset, hyvä draama ja ravisuttava musiikki Saimaan kesäyössä ovat Oopperajuhlien sielu, jota haluan vaalia. Mukaan olen poiminut sellaisia laulajia, kapellimestareita ja ohjaajia, joiden tiedän tuovan Olavinlinnan näyttämölle raikkautta”, Matvejeff totesi ohjelmiston julkistuksen yhteydessä.

Tulevana kesänä nähdäänkin joukko nimekkäitä uuden polven tekijöitä, jotka kaikki on noteerattu kansainvälisesti nousevina tähtinä. Oopperajuhlien kävijöillä on mistä valita: Mukana ovat mm. italialaiset Annalisa Stroppa (Rosina, Sevillan parturi) ja Antonio Poli (Germont, La traviata), ruotsalainen Ida Falk Winland (Violetta, La traviata), sveitsiläinen Ève-Maud Hubeaux (Carmenin nimirooli), ukrainalaissyntyinen Yuriy Yurchuk (Escamillo, Carmen) ja walesilainen Sam Furness (paimen, Kuningas Roger). Suomalaisista nuoren polven laulajista juhlilla esiintyvät mm. Helena Juntunen (Roxana, Kuningas Roger), Marjukka Tepponen (Violetta, La traviata), Aurora Marthens (Micaëla, Carmen) ja Tapani Plathan (Escamillo, Carmen).

Savonlinnan Oopperajuhlia vietetään 3.7.–1.8.2020. Kesän koko ohjelmisto verkkosivulla oopperajuhlat.fi.