05.05.2009

Winterreise – talvinen matka ihmisen mieleen Joroisten Musiikkipäivillä

Maailmankuulut suomalaiset muusikot, bassobaritoni Juha Uusitalo ja pianisti Ralf Gothóni, herättävät Joroisten musiikkipäivillä eloon menneen maailman tarinan, joka koskettaa syvästi tänäkin päivänä.

Saksalaisen säveltäjän Franz Schubertin (1797–1828) laaja liedtuotanto huipentui vuonna 1828 laulusarjaan Winterreise eli Talvinen matka, josta on todettu: ”Se, mitä Schubert nimittää laulusarjaksi, on kokonainen traaginen ooppera.” Symbolinen kertomus nuoren miehen talvisesta matkasta on todellinen laulajan koetinkivi. Koskettavien laulujen tarinaan eläytyvät syvästi sekä esiintyjät että kuulijat.

Laulajan talvinen matka ihmisen mieleen on koettavissa Joroisten musiikkijuhlilla tulevana kesänä Järvikylän kartanon ainutlaatuisessa ilmapiirissä, vain pienelle yleisölle järjestettävässä konsertissa lauantaina 1. elokuuta klo 15.00. Joroisten musiikkipäivien taiteellinen johtaja Topi Lehtipuu esittelee teoksen konsertin kuulijoille.

Teos on kuultavissa myös Martti Talvelan muistolle omistetussa festivaalin päättäjäiskonsertissa Juvan kirkossa sunnuntaina 2. elokuuta klo 18.00.

Laulusarjan Winterreise esittävät suomalaiset huipputaiteilijat, maailmalla suurta uraa luova bassobaritoni Juha Uusitalo ja tunnettu pianisti Ralf Gothóni.

JUHA UUSITALO
on alun perin valmistunut huilistiksi ja ehti soittaa Suomen suurimmissa orkestereissa ennen laulajanuransa alkua. Vaasan oopperan ja Ilmajoen musiikkijuhlien kautta Juha Uusitalo pääsi ensimmäistä kertaa Suomen Kansallisoopperan lavalle 1997. Hän kuului talon vakituiseen solistikuntaan 2000–2008.

Maailmalla suurta uraa tekevän muhkean laulajan kalenteri täyttyy tällä hetkellä vuosiksi eteenpäin, paljolti Richard Wagnerin oopperoista. Kuluvalla kaudella Juha Uusitalo esiintyy mm New Yorkin Metropolitan-oopperassa. Oopperoiden lisäksi Uusitalo on kysytty orkesterisolisti ja työskentelee paljon maailman huippukapellimestareiden kanssa. Hänellä on myös kattava konserttiohjelmisto.

RALF GOTHÓNILLA
on monipuolinen ja maailmanlaajuinen ura soolopianistina, kamari¬muusikkona ja kapellimestarina. Hän on tunnettu persoonallisena musiikin tulkkina. Gothóni on esiintynyt koko uransa ajan maailman maineikkaimmilla musiikkifestivaaleilla ja kantaesittänyt mm. toista tusinaa konserttoa. Häntä kuullaan myös säännöllisesti merkittävimpien kamarimusiikki¬festivaalien vierailevana taiteilijana. Gothóni on tehnyt lähes 100 albumia useille levymerkeille.

Gothónin sydäntä lähellä ovat yhteydet nuoriin muusikoihin. Hän pitää mestarikursseja ympäri maailmaa, mm. Egyptissä. Viime vuosina Gothónia on kutsuttu merkittävimpien pianokilpailujen tuomaristoon sekä kansainvälisiin asiantuntijatehtäviin.

Ralf Gothóni on saanut useita kunnianosoituksia, kansainvälisten palkintojen ohella mm. Suomen Kulttuurirahaston kunniapalkinnon 1983 sekä Pro Finlandia -mitalin 1992.

FRANZ SCHUBERT: WINTERREISE
Juha Uusitalo, bassobaritoni ja Ralf Gothóni, piano

la 1.8. klo 15.00 Järvikylän kartanon sali
Ainutlaatuinen kartanokonsertti
liput 95 €. Topi Lehtipuu esittelee teoksen. Lipun hintaan kuuluu myös kahvitarjoilu.

su 2.8. klo 18.00 Juvan kirkko
liput 40/20 €

Lippuja Musiikkipäiville voi varata Joroisten kunnan vaihteesta, puh. 017 578 440, sekä Lippupisteestä (lippu.fi)

Joroisten Musiikkipäivät järjestetään 30.7.-2.8.2009

http://www.musiikkipaivat.joroinen.fi