06.06.2018

Ympäristöteema näkyy Oulun juhlaviikkojen Symbioosi-ohjelmasarjassa

Oulun juhlaviikoilla on tänä vuonna ympäristöteemainen Symbioosi-ohjelmasarja. Symbioosi tarkastelee ihmisen ja ympäristön suhdetta eri taiteenlajien kautta.

Kestävää kehitystä korostetaan myös kiinnittämällä entistä enemmän huomiota ympäristökulutuksen vähentämiseen. Ympäristöasiat otetaan huomioon kaikessa toiminnassa, ja Oulun juhlaviikot hakeekin Ekokompassi-ympäristösertifikaattia.

Musiikin lisäksi Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaali tempaisee mukaansa luonnon keskellä pidettävään minityöpajaan, jossa syanotypiapaperille tehdään kuvia fotogrammitekniikalla. Ympäristöteemasta keskustellaan työpajan yhteydessä osallistujien kanssa. Tapahtuma huipentuu konserttiin, johon teeman mukaisesti pääsee myös yhteiskuljetuksella.

Elämysten elokuu jatkuu Elojazzeilla, jonka lisukkeena on tarjolla muun muassa ekokosmetiikkaa ja kierrätysmateriaaleista tehtyjä koruja. Oulun Muusajuhlien ympäristöpaneelissa pohditaan, mitä on ekolyriikka ja yhteiskunnallisesti kantaaottava ympäristörunous. Ympäristöaiheisessa lukupiirissä vertaillaan kolmea eri tulevaisuuteen sijoittuvaa teosta, joissa muuttunut ympäristö on muokannut eri tavoin sen ja ihmisen välisiä suhteita.

Oulun Taiteiden Yössä ympäristöteemaa pyöritetään paneelikeskustelussa, jonka punaisena lankana on muovistrategia ja vastuullisuus. Ilmakitaransoiton MM-kisoja edeltää Ilmastonmuutos ja maailmanrauha -symposium. Oulun Musiikkivideofestivaalit osallistuu ohjelmistoon ympäristöaiheisella näytöksellä.

Oulun juhlaviikot esittää -sarjaan kuuluva The Secret Garden -teos Flow Productionsilta puolestaan muistuttaa siitä, miten tärkeää ihmisen on nähdä itsensä osana luontoa ja miten oma säilymisemme on riippuvainen luonnon säilymisestä. Teoksessa käsitellään ihmisen ja luonnon suhdetta, liikutaan fiktiivisessä dystopiassa ja visualisoidaan elinkelpoisen maailman menetystä.

Oulun juhlaviikot on putiikkifestivaalien ja lisäohjelmiston elokuinen kokonaisuus, josta nauttii vuosittain 55 000–60 000 kävijää. Oulun juhlaviikkoihin kuuluvat Elojazz, Oulunsalo Soi, Muusajuhlat, Taiteiden Yö, Koiteli Elää, Oulun Musiikkivideofestivaalit ja Ilmakitaransoiton MM-kisat. Vaihtuvassa ohjelmistossa nähdään eri vuosina makrokonsertteja, paikallisia kykyjä Oulun juhlaviikot esittää -sarjassa sekä muun muassa nykysirkusta ja kuoropäivä. Kahdeksannet Oulun juhlaviikot järjestetään 27.7.–1.9.2018. Oulun juhlaviikkoja koordinoi Oulun kulttuuritapahtumayhdistys ry.

www.oulunjuhlaviikot.fi